tiistai, 4. marraskuu 2008

Sydämiä Systikissä

Marjon opetuksella teimme sydän-pannulappuja,  sellaisia joissa on "tasku" mihin sormet työnnetään, näin voi nostella hyvin kuumia uunivuokia ja peltejä, kaadella perunoista kiehuvaa vettä polttamatta näppejään!

Maanantaina 3.11. 08 ahkeroitiin ryhmätyönä sydämiä myyntiin joulumyyjäisiin. Niitä onkin jo valmiina komea kasa ja lisää on tulossa huimaa  vauhtia :)

2036959.jpg

2036960.jpg

Arpajaisvoittoja on myös ahkeroitu jo laatikollinen. Meillä on Sysmän yhteiskoulun Joulumyyjäisissä hyvät arpajaiset joissa kaikki voitot ovat tilkkutöitä!

tiistai, 4. marraskuu 2008

Systikissä tapahtuu taas

Tilkkukilta Systikki piti välivuoden kokoontumisissa, into oli poissa ja puhti kadonnut. Tänä syksynä -08 olemme taas kokoontuneet kerran kuukaudessa. Ekalla kerralla Heli opetti kukkien tekoa ja monet kauniit rintakorukukkaset saatiinkin valmiiksi. Niitä valmistui myös arpajaisvoitoiksi.

2036965.jpg

keskiviikko, 30. toukokuu 2007

Kuva-Galleria

Olen tehnyt erillisen galleria-albumin Flickeriin, mutta en ole ehtinyt vielä kaikki kuvia sinne lisätä, ehkä siellä on jotain eri kuvia kuin tällä sivulla..  Lisäilen kuvia vielä kunhan kärsin paremmin istua, nyt ei kykene... 

 Tervemenoa katsomaan Systikin näyttelyä, joka muuten päättyy perjantaina Sysmän kirjakaupalla!

torstai, 10. toukokuu 2007

Vieraskirja

 

Kirjoitathan vieraskirjaan kommenttisi ja terveisesi!

-Kiitos-

577371.jpg

maanantai, 7. toukokuu 2007

Tilkut ilona arjessa; Tervetuloa näyttelyymme!

Sysmässä suomena kauneimmassa kirjakaupassa on tilkkukilta Systikin 5-vuotis näyttely "TILKUT ILONA ARJESSA" Tervetuloa katsomaan kirjakaupan aukioloaikoina arkisin 9-17 ja lauantaisin 9-14.

570397.jpg

Lisään erilliselle kuvasivulle kaikki näyttelykuvat kun ehdin.

LISÄILEN KUVIA PÄIVITTÄIN, PIIPAHDA KATSOMASSA!